keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Sponsoroitu video - Osaako lapsi enää leikkiä 2000-luvulla?

Sain yhteydenoton koskien Duracelin meneillä olevaa kampanjaa lasten leikeistä tänäpäivänä. Siinä käsitellään lasten leikkiä ja miten se on ajansaatossa muuttunut. Duracel haluaakin levittää sanomaa leikkimisen tärkeydestä. He ja taiteilija Robbie Cooperin ovat yhteistyössä tuottaneet elokuvan, joka perustuu 10 vuoden tutkimustuloksiin, jotka käsittelevät lasten muuttuneita asenteita leikkiä kohtaan. Sitä mukaa, kun aktiivinen ulkona leikkiminen on alkanut kiinnostamaan lapsia entistä vähemmän, kannettavien tietokoneiden, tablettien ja TV:n suosio on lisääntynyt.



On siis aika aktivoida lapset ja saada heidät kiinnostumaan taas vapaasta leikistä. Uskon, että olette tässä asiassa samaa mieltä! Jos mietin aikaa noin 20 vuotta taaksepäin, niin leikit olivat uskomattoman hauskoja. Ulkona oltiin kirjaimellisesti aamusta iltaan. Mun suosikkileikki pienenä oli lentoon yrittäminen. Aaah tyhmä minä!! Ja voi niitä yrityksiä! Milloin olin teipattu lukuisiin erikokoisiin ja värisiin muovipusseihin ja hypin laskumäen laidalta leijumisen toivomassa alas. Milloin kiikuin jättimäisen sateenvarjon kanssa puissa ja tulin alas, että ryminä kävi. Ja äiti paikkasi ruhjeita Aku-Ankka laastarein. Välillä rakensin siipiä paksusta kartongista, joihin liimasin Tiimarin pääsiäissulkia ja toisinaan räpyttelin maasta irtiottoa ihan hyperventilaatioon asti. Hullua, mutta hauskaa oli! Ja ei... en koskaan onnistunut.

Valopiilo. Muistaako kukaan? Tai leikittekö tätä? Voi luoja, mitä muistoja se sana tuokaa mieleen! Meitä oli iso lapsijoukko! Jokainen pihapiirin napero otti osaa taskulamppuineen melkeinpä jokailtaiseen leikkiin pimeän laskeuduttua. Ja olinko mä polleena, kun sain isän ison, punaisen taskulampun, jolla valaisi kevyesti puoli metsää. Me juostiin ja toinen puoli piiloutui. Alue oli valtava ja piiloilla oli mielikuvitus rajana. Luksusta ja niin jännää. Varsinkin, jos sai pariksi pojan, johon oli salaa ihastunut.

Entä leikittiinkö teillä kirkonrottaa - kirkkistä? Nurkkajussia, väriä, peiliä tai tervapataa? Me siskon kanssa ulkoilutettiin myös milloin nukkeja rattaissa, milloin pehmokoiria talutushihnoissa. Innostuttiin me hevosistakin ja keppihevosilla tuli laukattua kiitolaukkaa pitkin kotinurkkia. 

Millä mallilla on leikit tänään? Meidän kaksivuotias leikkii! Ihan konkreettisella tavalla. Makoillen lattialla ja päristellen pikkuautoilla. Rakennellen legoista linnoja ja kasaillen torneja rakennuspalikoista. Me puistoillaan, askarrellaan, rakennetaan majoja ja leivotaan. Mutta katsotaan meillä telkkusta lastenohjelmiakin ja tietokoneesta Youtubea, josta löytyy englanninkieliset ohjelmat. Vaikka mun lapsuudessa leikit oli paljon mielikuvituksen ja raittiin ilman pauloissa, sain katsoa telkusta Peukaloisen retkistä aina napakymppiin asti. Ei meillä rajotettu eikä siinä telkun edessä koko päivää istuttukaan! Mä en aio rajoittaa lastenohjelmia millään lailla! Musta olisi typerää lyödä TV:n katseluun raja - tunti päivässä. Mites jouluaattona sitten? Jos tunti tulee täyteen joulupukin kuumasta linjasta, kun Lumiukko alkaa, niin meneekö telkkari kiinni?

Mä en koe, että tv ja tietokone on pahasta. Se on vanhempien vastuulla paljonko kukin sallii ja minkälainen sisältö sieltä lapselle aukeaa.


Mitä mieltä te olette lasten nykyajan leikeistä, TV:stä ja tietokoneista ja, mitä leikkejä kaipaatte omasta lapsuudestanne?


Postaus on toteutettu yhteistyössä Duracelin kanssa.

maanantai 24. marraskuuta 2014

HORMONIHIRVIÖN PÄIVÄKIRJA Osa: 48 Abortti

Päiväkotiosastollinen syntymättömiä lapsia kokee julman kohtalon päivittäin. Sen annetaan tapahtua laillisesti ja maksetaan vielä jopa meidän verorahoilla. Moni pitää aborttia lapsen tappamisena ja enpä ihmettele, että se herättää suuria mielipide-eroja. Entäs ne ristiriitaiset tunteet? Joita itsellänikin on... Olenko kohdannut yhden niistä monesta asiasta, joka ei vain voi olla mustavalkosia?

Noh ensinäkin mietityttää, että miksi joissakin maissa abortti on kielletty, mutta Suomessa se on laillinen? Täällä tehdään vuosittain yli 10 000 aborttia. Liikutaan silti pienissä luvuissa, jos verrataan määrää esimerkiksi Aasian maihin. Mä olen kuitenkin sitä mieltä, että jokaisella lapsella on oikeus syntyä toivottuna terveeseen elinympäristöön, mutta jokaisella äidillä ei valitettavasti ole puitteita tarjota juuri tätä vaihtoehtoa. Mitäs sitten? Lähdetäänkö sitten sille syyttävälle linjalle? Mitäs horo avasit jalkas? Pitikö korkata se viimeinenki sidukkatölkki ja mennä go with the flow fiiliksellä ajattelematta asiaa pidemmälle? Sitten aamulla odottikin HUPSISTA. Herätään ties mistä, fritsut kaulalla, pikkarit märkänä. Onko abortti oikein kännisekoilun takia?

Entäs raiskaukset? Aina jaksetaan jauhaa lapsen edusta. Mikä on lapsen edunmukaista raiskauksissa? Onko oikein, että lapsi kärsii kuolemanrangaistuksen isänsä rikoksesta? Entäs se nainen? Hän, joka joutui kieroutuneen paskaniljakkeen uhriksi, joka joutuu ottamaan piparin väkisin, kun ei muuten raukka saa ja tramatisoi naisen loppuelämäksi jättäen likasen kosketus turmeltulle iholle. Tarviiko lapsen tuntea tuollaista isää? Mitä lapsi saa tuollaiselta isältä? Entä, mitä nainen voi lapselle antaa? Lapsi on kuitenkin aina raiskaajan lapsi. Mikä vaihtoehto on tällaisessa tapauksessa oikea?

Abortti - hyi helvetti! Vai ei sittenkään? Mutta onhan se nyt hirveää ajatella täältä kotisohvalta, että Suomen kaltainen hyvinvointivaltio hyväksyy 2000-luvulla viattomien lasten surmaamiset päivittäin. Vai voiko puhua lapsesta? Onko helpompaa vain ajatella alkiota ja sitä ettei aborttituomiota odottava vauva ole ehtinyt kehittyä vielä ihmiseksi?

Mä tunnen naisia, jotka ovat kääntyneet abortin puoleen. Mä olen myös nähnyt, mitä abortti on tehnyt näille naisille jälkeenpäin. Mä en tuomitse! Mä en vaan voi, koska itse mietin aborttia, jos verikokeet ja ultrat olisivat todenneet pikku Kikkaran kehitysvammaiseksi tai sairaaksi. Mä en olisi synnyttänyt kehitysvammaista lasta tieten tahtoen tähän sairaaseen maailmaan! Ei, en olisi voinut! Mä koin jonkinlaista lohtua, että mulla oli ulospääsy, jos meille ei olisi suotu tervettä lasta. Mä olin jopa huojentunut, että mä pystyin valita... Miten mä voin olla huojentunut tappamisen vaihtoehdosta?

Mutta abortti ei todellakaan ole kännisekoilujen synninpäästö eikä teinien ehkäisykeino! Eikä sitä pitäisi tehdä hepposin perustein. Jos oot tarpeeksi kypsä levittämään jalkas ja olemaan jokaisen säälittävän pukin maastopyöränä, niin ole tarpeeksi aikuinen kantamaan vastuu pohjaan palaneista puurokattiloista! Jos taas lapsen saaminen ja vahingon tapahtuminen hirvittää, mutta tollokepin kaipuu on kova, klikkaa ittes kaalimadon sivuilla ja istu himassa viikonloput Reginan kestotilaus kaverinas. Ainakin tiedät, mitä saat!

Silloin ainoa ongelmas on pattereiden hyytyminen ei koliikki.




Kikkaran kirjeenvaihtoa

Hauskan yhteistyöpostauksen vauvakirjeenvaidon innoittama Kikkara kirjoitti Kaksplussabloggari Annabellan (Suomiäiti New Yorkissa) pojalle Lucakselle kirjeen. Kikkara kertoi hänelle kuka on tosi tärkeä äidin ja isin jälkeen.




Kirjeenvaihtoon ottivat osaa
Ja Kikkara

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Iltapalat lautasella 4

Heippa taas täältä sohvan nurkasta. Iltapalat tekevät kampäkin pienen tauon jälkeen. Tässä on poikkeuksellisesti neljän sijaan vain kolmenlaiset iltapalat tältä viikolta. Kikkara on ollut todella huonona kovan flunssan takia, joten joka ilta pieni ei ole halunnut kuin piltin ja maitoa... joskus vain lämpimän kaakaon. Kikkara sai ruokahalun takaisin vasta torstaina, joten siitä asti olen kuvaillut.

Torstaina siis tein pikkulättyjä piparkakkumuottien läpi. Kikkarasta idea oli hauska! Mukana oli kuningatarpilttiä, mustikoita ja vanilijakermavaahtoa.

Soltun annos


Kikkaran annos

Ihana oivallus: Kato äiti tähti!


Ja mulle


Perjantai-iltana tein smoothien. Maitoa, banaania, pakastevadelmia ja toffeejäätelöä.





Lauantai-iltana tein hedelmäsalaatin ja juotiin uutta kausimakumehua lämpimänä glögilaseista.




Onneksi flunssa näyttää olevan selätetty ja ensiviikolle ja kivat iltapalasuunnitelmat!

Kikkara THE palomies

Ihana vaari soitti meille eilen juuri, kun tehtiin lähtöä jouluostoksille, että paloasemalla oli avoimet ovet. Ja olisittepa nähnyt Kikkaran ilmeen. Ensinäkin jo se, että vaari soitti sai pojan hymyilemään ja toiseksi sana paloauto sekoitti pienen kikkarapäisen pojan täysin. " - Mennään katsomaan paloautoja." Ja tiedättekö, Kikkara ei meinannut vihreissä housuissaan pysyä!

Ensin tuli autot, sitten rekat ja traktorit ja nyt Aaronin sydämen on valloittanut paloautot ja ambulanssit. Ja voi sitä meteliä ja ilonkiljahduksia, kun paloauto menee ohi pillit huutaen! Eilen kävin henkilökohtaisesti kiittämässä palopäällikköä palolaitoksen avoimista ovista! He saivat kestohymyn pienen pojan kasvoille.


Isi osti



Näin kivaa meillä oli!

Ambulanssia ajamassa

Tutkimassa




Paloautossa




Kikkara oli yhtä hymyä!

Tänään aamusesta lähdettiin mun siskon ja Emppulin kanssa puistoilemaan. Kikkara ei ole ollut kunnolla ulkona reiluun viikkoon kovan flunssan takia ja nyt päätettiin kokeilla kestääkö kunto.

Pikkusen on luntakin






Parvekekin sai jouluisen ilmeen tänään. 


Pysykääs kuulolla! Tänään tulee vielä iltapalapostaus, huomenna hormonihirviö ja ensiviikkoon mahtuu paljon kaikenlaista!

Rentouttavaa iltapäivää kaikille, nähdään iltasella.

torstai 20. marraskuuta 2014

Jouluinen keittiö

Mulla on hirmuinen himo ja kutina kätösissä alkaa laittamaan joulua! Ehkä se on tämä pimeys? Me ollaan Kikkaran kanssa korkattu jo viime kuussa piparien leipominen ja parhaillaankin on piparitaikina sulaamassa. 


Kotiudutiin tosiaan viime torstaina ulkomailta ja siitä asti olen miettinyt joulua. Ehkä siksikin, koska matkalaukuissa oli Kikkaralle niin paljon joululahjoja ja niitä on tullut piiloteltua pitkin viikkoa. Samoin soltun joululahja tuli postista alkuviikolla. Tänään olen koittanut hankkiutunut eroon kuumeesta kuumassa kylppärissä puunaten ja pesten mattoja. Samoin uusia mattoja on ostettu joululle ja en malta odottaa, että saan laittaa ne puhtaille lattioille!


Ihaninta tässä on se, että vietetään joulua ensimmäistä kertaa ihan omassa kodissa. Motivaatio joulun laittamiseen on ihan eri, kuin esimerkiksi viime vuonna vuokratussa rivitalossa. Nyt sitä laittaa itselleen ihan aikuisten oikeasti.

Ensimmäisenä jouluisen ilmeen tulee samaan keittiö! Mun joulu on ollut aina perinteinen, omenanpunainen ja havunvihreä. Mä en niinkään välitä enkeleistä ja uskonnollisista asioista joulussa, vaan tontut, lyhdyt ja pulleat punatulkut luo sen tunnelman. Tänä jouluna mä ajattelin tehdä jotain radikaalia. Tässä osviittaa keittiön tulevasta joulun ilmeestä.



Olohuoneessa on kyseiset Ikean verhot, joten pesukoneen ja silitysraudan kautta, ne siirtyisivät keittiöön jouluksi. Kuvan matto on jo hankittuna ja kuvassa olevat jouluvalot haen viikonloppuna. Huh, totunko mä ja meidän perhe moderniin mustavalkoiseen ilmeeseen keittiössä?



Mitä mieltä te olette? Voiko joulu olla minkä värinen vain? 

Edinburgh ZOO

Loman viimeiselle viikonlopulle ajoitettiin eläintarhaan meno. Matkan tekoon meni taas reipas tunti bussilla. Kikkara viihtyi rusinapakettinsa kanssa ja spagettiraivarit oli unohdettu siltä erää. Mä uppouduin ihailemaan skotlantilaista maisemaa. Laaksoja ja jokia sekä avaria peltoja, joita laidunsivat lukuisat lampaat. Kaikkia näitä piti syleilyssään jylhät vuoret. Mä yllätyin miten paljon maisema muistutti Lappia!

Sitten oltiin perillä. Bussi jätti meidät ihan eläintarhan viereen, mikä oli luksusta. Hauskinta tässä oli se, että Kikkara alkoi haluamaan huopaansa ja ilmoitti tuimasti päiväunien olevan lähellä. Spagettiraivarit meinasivat saada tiukan otteen meidän kaksivuotiaasta....



Eläintarha avasi ovensa ensimmäisen kerran vuonna 1913. Musta ihaninta juuri tässä eläintarhassa oli, että  sinne on pelastettu useita uhanalaisia lajeja, kuten siperian tiikereitä ja punaisia pandoja. Eläintarhan kohokohtia oli tietenkin pingviinit, joita ulkoilutetaan joka päivä klo 14.15, samoin kuin merileijonat, joita koulutetaan joka aamu klo 11.15. Suosittuja ovat myös kaksi jättiläispandaa, jotka tuotiin eläintarhaan 2013. Eläintarhassa on lukuisia apinoita, leijonia, isoja kissoja, kuten jaguaareja ja tiikereitä. Löytyy seeproja, koalakarhuja, matelijoita, lintuja, virtahepoja, sarvikuonoja u name it!

Eläintarha oli hintava vierailupaikka, täytyy myöntää ja suosittelen menemään sinne aamusta aikaisin ettei tule missatuksi joka päiväistä pingviinimarssia ym. Mehän nämä kaikki tietenkin missattiin, koska tultiin paikanpäälle iltapäivällä.






Kikkaran nukkuessa meidän ei auttanut muu, kuin mennä syömään jotain pientä siksi ajaksi. Ei haluttu, että pienellä jää päiväunien takia näkemättä eläimet.




Käytiin pizzalla ja kahvilla. Täällä Kikkarakin sitten viimein heräsi

Vietettiin reipas tunti kahvilassa pepperonipizzojen kimpussa. Ikäväksemme sää oli muuttunut sillä aikaa ja oli alkanut sataa.

Apinat eläintarhassa



Dinosauruksia?

Jostain kumman syystä skotit rakasti rakentaa kaiken kukkuloiden, jyrkänteiden ja vuorien huipuille! Eläintarha oli yhtä nousua nousun perään. Alimpana oli isot linnut ja pingiivit ja isot kissat tietenkin aivan huipulla.





Mentiin ensimmäisten isompien lintujen jälkeen katsomaan pingiinejä ja niistähän Kikkara innostui! Söpöä ja äänekkäitä pikku tallaajia.




Pingviinien jälkeen alkoikin nouseminen. Soltun äiti meinasi ettei jaksa lähteä ylös asti, mutta hätä keinot keksi ja solttu filmaattisena puski muorinsa reippaasti ylös.


Nousujen välissä oli mökkejä, joissa oli eri lajin apinoita. Pahoittelut kuvien laadusta. Ikkunan läpi en saanut parempia napsittua. Sekä tieten pikku Kikkara halusi juosta innoissaan paikasta A paikkaan K taukoamatta heh.






Tässä vaiheessa satoi lähes kaatamalla. Pandoihin piti erikseen varata aika. Sinne ei päässyt kuin muutama kerralla. Sateen takia jouduttiin kävelemään pitkän jonon ohi ja etsiä enemmin sateensuoja. 
Loppuvaiheessa oltiin todella korkealla ja soltun äiti oli vaatimalla vaatinut, että saa jäädä odottamaan puoleen väliin, ison puun alle suojaan. Me haluttiin vain nähdä isot kissat ja päästä sen jälkeen lähtemään. Nousu jatkui ja me puuskutettiin...


Märkää

Mua itketti ja nauratti samaan aikaan

Tämän enempää ei seeproista nähty! Pikkusen laittoi harmittamaan.... Yhtä hyvin nämä olisivat voineet olla valkosia hevosia? Olisihan se ollut mukavaa taputtaa seepraa... Kikkarallekkin näyttää Madagascarin lempparihahmon... Kirahvit sun muut jäi myös näkemättä...

Kaatosadetta suojassa puiden alla. Kai ne oli seeproja?

Tiikeristä nähtiin raidat? Ehkä... Mä uskallan väittää, että iso kissa oli THE tiikeri, joka makasi sisällä hevosen boxia muistuttavassa paikassa olkien päällä sadetta suojassa. Boxiin oli matkaa reilut parikymmentä metriä enkä monien kaltereiden takaa erottunut mitään. Muitakaan kissaeläimiä ei nähty... Tämä upea urosleijona nähtiin juuri ja juuri ja tämänkin kuvan jälkeen se juosta jolkotti sisälle. Näin minäkin olisin tehnyt!

Ihana kissa

Mua suututti, koska sää pilasi koko päivän. Me tuijoteltiin tyhjiä lasikoppeja... Eläimet pakenivat rajuilmaa sisälle lämpimään. Maksettiin melkein £100:n sisäänpääsyt + bussit Edinburghiin ja ainoa, mitä nähtiin oli apinoita, isompia lintuja (joista kuvat alussa), pingviinejä, skotlantilaisia lokkeja, jotain sopuleita, karhu... ehkä... virtahevon pää mutalammikosta... Aaaah niin paljon jäi näkemättä. Matelijat, hämikset ja sarvikuonot olisi kiinnostanut Kikkaraa kanssa. 

Olisi ollut reilua, jos eläintarhalla olisi ollut jokin "säävakuus" - saisi puolet rahoista takaisin, jos sään takia eläimet jäisivät näkemättä. Kaatosateen takia minä ja Kikkara ollaan oltu sairaana viikon verran. Kikkaran nuha ja yskä alkoi Skotlannin puolella ja, kun päästiin takaisin Suomeen vein pojan heti lääkäriin. Korvatulehdus molemmissa korvissa ja jouduttiin vielä spiiraankin verikoitten jälkeen. Kikkara on hyvää vauhtia toipumaan päin, mutta mulla taitaa olla megaluokan influenssa.

Kaikesta huolimatta suosittelen eläintarhaa lapsiperheille! Toivokaa vain aurinkoista säätä. Seuraavassa postauksessa ollaan jälleen pääkaupungissa ja kerron, mikä siellä itketti ja jätti pahan mielen.