perjantai 31. lokakuuta 2014

Kikkaran tarhakuvat

Ne tuli, ne tuli!!!!!! 

Sain tekstiviestin eilen iltapäivällä, että Kikkaran kuvat on nyt nähtävissä Kuvaverkko.fi sivuilla. Halusin tietenkin näyttää kuvat teillekkin, koska autoitte vaatteiden valinnassa. Joten tässä ne nyt on! Meillä on valinnan vaikeus! Pari suosikkia löytyy jo.


Google


Kuva 1

Kuva 2

Kuva 3

Kuva 4

Kuva 5

Kuva 6


Mitkä on teidän suosikit?

torstai 30. lokakuuta 2014

Kikkara riipuksessa

Sain kunnian tehdä ihanan yhteistyöprojektin Nimikoruni kanssa. Olin jo kauan haaveillut jonkinlaisesta riipuksesta, joka muistuttaisi mua Kikkarasta. Kaulakoru on melkeinpä ainoa, jota työnkin puolesta voin pitää. Mä olen niin sydänjuuriani myöten rakastunut tuohon kaksivuotiaaseen höppänään, että halusin myös kaikkien näkevän sen korunkin merkein!

Nimikoruni yrityksestä sen verran, että he ovat erikoistuneet huippuluokkaisten, käsintehtyjen nimikorujen, sekä toiveiden mukaisesti räätälöityjen korujen myyntiin. Korumalleja löytyy kaulakoruista käsikoruihin. Materiaaleina he käyttävät hopeaa ja kultaa. Korumallistoihin kuuluu Korut äidille, Rakkaus, Syntymäkivet sekä lahjaideat.





Mun räätälöity koru muistuttaa mua Kikkarasta söpöllä tavalla. Valitsin pikkuiset hopeiset varpaat, jotka opin tuntemaan ensimmäisenä, niiden potkiessa hentoina pikku potkuina mahassa. Koruun saa valita myös syntymäkiven, joka luo koruun persoonallisuutta ja tekee siitä entistä henkilökohtaisemman.



Mikä sinun pienesi syntymäkivi on? Meillä on punainen granaatti.





Eilen postista tulikin sitten, mitä ihanin ja täydellisin koru! 











Tämä tyttö on yhtä hymyä!

Rakas Kikkara on mukana aina! Niin mielessä, sydämessä kuin korunakin!


Tällainen koru on oiva lahjaidea! Korut äidille - mallistosta voi suunnitella vaikkapa raskauskorun. Tällaisen voi antaa äidille lapsen syntymän jälkeen (isit HOKS HOKS) tai ihan kastelahjana. Onhan kaste iso asia myös äidille. Minusta tämä on uskomattoman kaunis tapa tuoda lapsensa esiin korun muodossa. Olen kerännyt alla olevaan kuvakollaasiin erilaisia vaihtoehtoja koruista ja omia suosikkejani pikku varpaiden lisäksi. Varmasti jokaiselle löytyy jotain!





Nimikoruni lupasi teille ihanille lukijoille -10% JO alennetuista koruista! Kannattaa siis virittäytyä joululahjaostostunnelmiin ja tehdä stressittömät ostokset alennetuin hinnoin ja hyödyntää 10% lukija-alennus koodilla TUTIPUU. Toimitus on myös maksutonta ja asiakkaalla on myös 60 päivän palautusoikeis!

Käykäähän kurkkaamassa!



Kiitos ihana Nimikoruni!


Niin onnellinen!





Yhteistyössä:


tiistai 28. lokakuuta 2014

HORMONIHIRVIÖN PÄIVÄKIRJA Osa: 47 Vanhempien välinpitämättömyys (Toivepostaus)

Sain mailia, jossa multa kysyttiin, että joko hormonihirviö on riekkunut Hop Lopissa lomalla olevista vanhemmista. Että olisi tarve avata salainen vokaaliarkku ja antaa runosuonen sykkiä, joten tässäpä tulee.

Lapset on lapsia ja välillä juosta rellestetään holtittomasti silmät puoliummessa. Ei kuulla eikä nähdä. Täysin normaalia, mutta aikuisen tehtävä on hidastaa tahtia ja sanella säännöt, miten missäkin ollaan ja käyttäydytään. 

Mulla ei henkilökohtaisesti ole kokemusta just Hop Lopista mutta Touhutalosta kylläkin, joka on ihan samalla idealla toteutettu sisätilaleikkipuisto. Me ollaan käyty paljon Touhutalossa ja voinkin kertoa esimerkkejä sieltä, jotka nosti mun selkäkarvat pystöön. 

Ensinäkin on näitä vanhempia, jotka tuovat jälkikasvunsa sinne riehumaan. Lapsi häviää heti, kun on saanut paperisen rannekkeen ranteeseensa ja sen kummosemmin lasta ei vanhemman luona enää näy. Äidit joko kokoontuvat nurkkapöytään puhumaan paskaa väsyttävästä lapsiarjesta, isit kaivavat tabletit sun muut tinderit esiin ja alkavat selailla tai vanhemmat häviävät jopa kokonaan paikalta.

Paikalle jääneet välinpitämättömät vanhemmat käyttäytyvät kuin olisivat tulleet täysihoitolaan. Oman lapsen perään ei katsota millään lailla! Lapset kantavat leluja portaita ylös liukumäkiin ja tullaan alas isojen jumppapallojen kanssa poukkoillen flipperin tavoin ja vähät välitetään säännöistä. Ketkäs jää jalkoihin? Kaikista pienimmät leikkijät tietysti.

Mä en isoa persettäni levitä penkillä tai pidä yhtäkään sohvaa siellä paikalla. Mä olen mutsi, joka konttaa polvet mustelmilla pitkin putkia ja tunneleita, rakentaa isoista legoista linnaa, ui pallomeressä ja pomppii pomppulinnassa pienen kanssa yhdessä. Ei tee liikunta pahaa kenellekkään! Musta tämä on mitä mainoin tapa pitää oman lapsen kanssa hauskaa.

Huvittavaa on, että olen myös saanut paheksuvia katseita äideiltä, jotka näin ei tee, vaan istua kaakattavat pöydissä muiden kanssa kilpaa. Kyttääjäemot kuvittelevat lasten kanssa leikkivien äitien tavoittelevan jonkinlaista reippauden kunniamerkkiä vauhdikkaasta touhuamisesta. Olen saanut nenän nyrpistyksiä ja varpaista päähän asti silmäileviä katseita, kun ollaan molemmat tultu Kikkaran kanssa juomatauolle leikkien lomasta. Mitä se heille kuuluu, miten meidän perhe viettää sen pari tuntisen? Eihän se heiltä ole pois, jos minä tykkään leikkiä lapseni kanssa. Kannattaisi kokeilla joskus! Saattaisivat nenänvartta pitkin stalkkaavat nirppanokat yllättyä, miten hauskaa se loppupeleissä on.

Ja sitten on nämä lapset. Pellossa kasvaneet rasavillit, joita ei saa ojentaa ja joille ei saa sanoa mitään. Ai, että mua korventaa tällaiset tapaukset! Meillä oli tilanne, että Kikkara oli noin vuoden vanhana kiipeämässä pehmoisia rappusia ylös ja minä parin askeleen päässä takana valokuvaamassa. Kun pieni lauma vanhempia lapsia juoksee pomppien rappusia alas ja yksi heistä onnistuu hippaleikissä tönäisemään Aaronia. Jos en olisi ollut takana, poika olisi lentänyt rappusista selälleen alas.

Voitte kuvitella, että tällaisella tempperamentilla mä karjasin. Karjasin niin saatanan lujaa, että koko Touhutalo hiljeni. Se oli lähinnä vaistomainen refleksi! Jopa se kirosanakin! Mä katsoin kurittomia ipanoita kirjaimellisesti murhaavasti. Nämä eivät olleet moksiskaan. Nauroivat räkäsesti päälle ja  jatkoivat pallojen viskomista ja hippaleikkejään.

Puuttuivatko vanhemmat peliin? Ei heitä voinut vähempää kiinnostaa. Yksikään ladonovi ei noussut tuolista. Yksikään silmäpari ei tarkastellut tilannetta eikä yhtäkään ojentavaa sanaa lausuttu ääneen. Mun pienelle yksivuotiaalle olisi voinut käydä huonosti.

Mikä siinä on, että nykyajan lapsille ei opeta MITÄÄN. Ei käytöstapoja, ei kunnioittamista, ei kanssakäymistä, ei katumusta, ei anteeksi pyytämistä ei mitään! Menet ja ojennat "naapurin" lasta, saat lapsen vanhemman vihat niskaasi. Ei ennen ollut näin! 

Kun olin pieni, opettajia toteltiin koulussa. Ei tarvinnut pelätä, että kukaan napsahtaa ja tuo aseen kouluun kohtalokkain seurauksin. Jos pihalla riehuttiin ja naapuri tuli huomauttamaan, vaikka sitten siitä melusta, ei hänelle vittua haistatettu niinkuin tämän päivän lapset tekevät. Ei ennen tarvinnut pelätä minkäänlaisten lapsijengien hakkaavan ketään kaupungilla. Lapsilla oli kotiintuloajat ja vanhemmilla auktoriteetti.

Me ollaan jätetty Touhutalossa käyminen vähemmälle. Kun kukaan ei katso kenenkään perään, pian sattuu vahinko. Meno on välillä todella päätöntä! Edes pienten puolella ne kaikista pienimmät eivät voi leikkiä rauhassa, koska isommat huliganisoi kaikkialla. 

Ja mä en halua, että se vahinko sattuu just Kikkaralle sen takia, että mun suojelu/puolustusvietti on jotain sairaalloisen suurta. On muiden edun mukaista, jos mun puolustusvaisto ei herää! Moni kutsuu itseään leijonaemoksi. Mikä onkin loistava vertauskuva ja paras mahdollinen turva pienelle.

Mä kuivailisin itseäni räjähtäneeksi hyeenaksi, jolta on viety Fazerin sinenen ja jolla on toista päivää menkat.



maanantai 27. lokakuuta 2014

Iltapalat lautasella 3

Heippa lukijat ja kollegat! Huh, miten äkkiä menikään viikonloppu! Ja tuntuu, että koko viime viikko meni ihan hurahduksessa ja taas on maanantai. Poikkeullisesti iltapalapostaus siis nyt eilisen sijaan.

Pikkumiehen kanssa innostuttiin leipomaan sämpylöitä viime viikon alkupuolella. Tehtiin puolen litran taikina ja siitä sämpylämäärästä riitti leipää kivasti useampaan aamu- ja iltapalaan. Kikkarahan oli jälleen kerran innoissaan mukana soheltamassa leipomassa. Ajatteli tieten, että hänpä leipoo kaksin käsin, koska sitten on enemmän sormista syötävää. Mutta kuinkas kävikään?




Leipuri Hiivalla meni hermot, koska sämpylätaikina ei ollutkaan yhtä hyvää kuin pulla- tai piparkakkutaikina eikä sitä tehnytkään mieli syödä. Ja se tarttui kurjasti käsiinkin. Tällä kertaa ja ensimmäistä kertaa jäin leipomaan yksin. Kikkara hävisi autojensa kanssa omiin leikkeihin. Sämpylätaikina ei siis ollut hitti.


Ei tykkää! Sormet taikinassa ja Kikkara vaatii kovaäänisesti käsienpesua. Heh =D


Nam, uunituoreita sämpylöitä, jotka ei kaipaa kaverikseen muuta kuin voita ja juustoa


 Saatiin kaksi pellillistä hyviä ja maukkaita sämpylöitä. Ja niiden kanssa meillä oli Kikkaran valitsemaa mansikkajugurttia.




Seuraavalle iltapalalle keitin mannapuuron, jonka Aaron halusi syödä mustikkaomena piltin kanssa. Samaisia sämpylöitä riitti myös pöytään.


Oi, kun hukku mun teekuppi kuvaan =D

Piirrettyjä isin puhelimesta. Kikkara opettelee värejä englanniksi


Loppuviikosta mulle iski hapankorppuhimo ja Aaron valitsi Cittarin hyllyltä iltapalalle Cheeriois murot. Hyvä valinta, koska mä rakastan niitä. Mä olin varautunut siihen, että Kikkara ottaa Tony tiikerimuroja, Coco popsia tai muita makeita muroja mutta yllätyin, että hän halusi nämä.





Viikonloppuna tehtiin iltapalaksi rieskarullia. Voiko parempaa leipää olla, kun "poronleipä". Tämä leipä oli mun lapsuudessa hitti. Kun reissattiin Skandinaviaa asuntovaunulla, Ruotsin puolelle piti aina mennä hakemaan sekahedelmämehua, voita ja poronleipää. Äiti kävi siskon kanssa Haaparannan Ikeassa viikonloppuna ja toi tuliaisiksi tätä jumalaista leipää. Sekä mun toivomuslistan mukaan jotain tulevaan jouluiseen keittiöön. Siitä lisää myöhemmin.






Mitäs hyvää me tällä viikolla keksitään iltapalaksi? Vielä lyö aivot tyhjää, mutta eiköhän nekin vetristy iltaa kohden! Kivaa alkavaa viikkoa kaikille!

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Talvihaalari - pitäähän niitä olla useampi!

Vai pitääkö?

Kikkaran talvivaateasiat on nyt hyvällä mallilla. Ensimmäisen talvihaalaripostauksen tein jo. Sen voi käydä kurkkaamasta TÄÄLTÄ. Vaikka ihana haalari onkin se ei silti ollut mun mielestä tarpeeksi. Monestakin syystä!

A) Jos vaatekappaleita löytyy yksi ainoa koko talvelle, niin mitä ihmettä pukisin pojalle päälle, jos/kun se sattuu kastumaan tai likaantumaan pahasti ja myöhemmälle päivää olisi vielä joku reissu tiedossa?

Meillä isihän tätä ei ymmärrä. Hänellä on kyllä useampi takki talvelle ja syksylle, mutta Kikkaralle pitäisi olla vain yksi. Ja siinä vaiheessa, kun isi möläytti, että VKvaate pitäisi olla sadeasu 24/7, multa lensi kekäle nuotiosta Wallilan matolle. Siinä tuli sitten huudettua, että mitä ex-sotilas tietää lastenvaatteista, kun omat vaatteet ovat aina olleet valtion ja ikänsä istunut väijyssä Lähi-Idän pusikoissa. Ei ole pahemmin Molo Kidsiä tai Reimaa mietitty autopommien seassa Afganistanissa!

Pahimmat riidat me saadaan aikasiksi lastenvaatehankinnoista. En jaksa ymmärtää miksi pitää puuttua, kerta ei ymmärrä eikä solttua niin hirveästi kiinnosta mitä pojalla on päällä. Päteis sellasissa asioissa, mistä jotain ymmärtääkin. Anteeksi vaan kultsi, kai sä tykkäät musta tämänkin jälkeen? 

Mä puolestaan olen hullun tarkka! Silitän kaikki Kikkaran vaatteet ja aina pitää olla puhtaat vaatteet päällä. Päivittäin menee vaihtoon kaikki, mitä on ollut päällä, jos ovat pikkusenkaan likaantuneet. Tiedän, että ammun yli monessakin asiassa, mutta tähän on syynsä. 

Mulla oli kerran ystävä, rakas sellainen ja hän ei mun mielestä panostanut lapsiinsa niin paljon kuin olisi ollut tarvetta. Sossu oli siinä taloudessa liiankin tuttu ilmiö. Samoin takkutukat ja kuivuneet ruuat poskilla... samat vaatteet päällä päivästä toiseen viikon ruokalistoineen.. Silloin päätin, että jos joskus mulla on omia lapsia, ne ei koskaan tule näyttämään niinkuin silloisen ystäväni suttuiset lapset.

B) Tykkään, että on muutakin puettavaa, kun vain se yksi ja sama haalari. Mä rakastan lastenvaatteita. Musta on ihana yhdistellä asusteita ulkovaatteiden kanssa. Etenkin lakit. Mä olen löytänyt mun kauan kadoksissa olleen fetissin kuulkaas. Lasten lakit!!! Niitä ei ole koskaan liikaa! Nyt olen aivan innoissani, koska uuden talvihaalarin myötä, saan ostaa saman värisiä lakkeja, koska niitä ei juurikaan talviversiossa ole.

C) Haluan, että meiltä löytyy se "rymyhaalari" sekä "kauppahaalari". Moni naureskeleekin tuolle kauppahaalari -sanalle, joten avaan omaa käsitystäni siitä. Kauppahaalari, joka on se parempi haalari, joka puetaan ihmisten ilmoille; shoppailureissulle, neuvolaan, kylään, mummolaan ja siisteihin ulkoleikkeihin mukavaan säähän, joka ei vaadi kuravaatetta ym. 

Rymyhaalari on halvempi haalari, jonka voi huoletta heittää pesukoneeseen kerta toisensa jälkeen, jonka perään ei samalla lailla tarvitse murehtia ja, jonka jälleenmyyntiarvo ei ole päätä huimaava. Mutta pitäähän rymyhaalarinkin olla siisti, ehjä, helppo pukea päälle, mukava päällä sekä kiva silmälle. Rymyhaalarilla mennään päiväkotiin ja autetaan isiä vaihtamaan talvirenkaat. Mulla ei olisi käynyt mielessäkään laittaa keltaista Reimaa Aaronille päiväkotiin, missä lapset kirjaimellisesti toteuttaa itseään - siellä rapalätäkössäkin.




Joten tällaisen talvihaalarin solttu toi ostoskärryyn yllätyksenä perjantaina kaupassa. Mä olin ihaillut tätä keltaista unelmaa jo siitä asti, kun Didriksons merkkisiä talvivaatteita aloitettiin laittamaan Prismaan esille. Mulla itselläni on pikä, valkoinen Didriksons talvitakki, joten nyt ollaan Kikkaran kanssa merkkisomiksia. Katsotaan, jos joulupukki toisi isillekkin uuden talvitakin, niin sitten oltais koko perhe puettu samaan merkkiin.


Ihanuus!




Haalari on 102cm Kikkaralle koossa 110cm


Näillä haalareilla mennään tuleva talvi. Nyt olen tyytyväinen!



Mitä mieltä te olette haalareiden määrästä yleisesti. Onko teillä rymy- ja kauppahaalaria? Vai pärjääkö yhdellä talven yli?

lauantai 25. lokakuuta 2014

Sillä siisti

Hui, miten alkoi meidän lauantai. Isi lähti aamusta töihin ja Kikkara onnistui pissimään niin omansa kuin meidänkin sängyn ihan yllättäen. Kaikki petivaatteet Kikkaran patjaa myöten meni pesuun. Samalla mä sitten innostuin siivoamaan kirjaimellisesti koko kolmion lattiasta kattoon.

Kikkara auttoi kuuliaisesti myös. Kun sain joka ikisen pikkuauton kerättyä takaisin siniseen koriin, Kikkara otti ja kippasi korin vasta imuroidulle matolle ja levitti noin 100 autoa joka puolelle. Kelpo poika. Samoin kävi legojen kanssa. Oletteko te koskaan siivonnut taaperon kanssa? Tuntuuko, että pienen pyöriessä ympärillä siivottava vaan lisääntyy?

Järjestelin Kikkaran huonetta ja tein sinne lisää tilaa leikkiä. Leikkikeittiö siirtyi ikkunan edestä seinään kiinni ja iso lelulaatikko pääsi teltan viereen huoneen toiseen päähän. Keräsin myös leluja laatikkoon (Kikkaran luvalla tietenkin), joilla Aaron ei välitä enää leikkiä ja ovat myynnissä jo nettikirpparilla. Toivottavasti joku innostuu niistä ja saan saaduilla rahoilla ostaa Kikkaralle uutta kivaa pukinkonttiin.
 




Kikkaran valitsemat julisteet. Mä en itse ole julistefani, mutta huone on pienen pojan, ei äidin =)


Kikkara sai valita huoneeseensa lampun ja empä ollut yllättynyt valinnasta! Heh, hieno lappu!

Kun siivoaminen oli enemmän Aaronin jälkien korjaamista kuin itse siivoamista istutin pienen rusinoiden kanssa lattioiden pesun ajaksi sohvalle katsomaan Halinalleja Netflixistä. Johan alkoi moppi lentää. Nyt on taas ihanan siistiä. Tuntuu, että koko mun mentaliteetti on taas balanssissa ja silmä lepää, kun saan katsella kiiltäviä lattioita ja pölyttömiä pintoja.








Siivousten jälkeen leipastiin Kikkaran kanssa vielä suklaakakku välipalalle. 





Pojat nukkuu päikkäreitä, pesukone pyörii, astianpesukone hurruttaa taustalla ja istun teekuppini kanssa kirjottelemassa. Luksuslauantai!



Rentouttavaa viikonloppua kaikille.