maanantai 19. syyskuuta 2016

Epidemia nimeltä kiusaaminen

Kiusaaminen on vuodesta toiseen arkipäivää lähes jokaisessa koulussa. Siitä puhutaan paljon mutta on eri asia, mitä sen ehkäisemiseksi on tehty. Nähtävästi ei vieläkään ole keskitytty tarpeeksi lasten hyvinvointiin, myötätuntoon ja yhteistyöhön kodin ja lasta koskettavien tahojen kanssa. On surullista, miten koulukiusaaminen jättää pitkän, synkän varjon pitkäksi aikaa. Surullista on myös se, että aina on ihmisiä, jotka kohtelevat toisia huonosti. Että tarvitaan se heikompi, jonka niskaan voi huoletta omaa pärjäämättömyyttään.



Olen itse ollut koulukiusattu. Niin ala- kuin yläasteellakin. Syitä oli monia. Punaiset hiukset, pisamat kasvoilla, käyttämäni vaatteet, reppu, tavallinen talvilakki, jonka etuosassa ei komeillut silloista buumimerkkiä bulaa, hampaanikin olivat rumat ja vinot, koiraniki oli lihava ja ruttuinen enkä tietenkään osannut ujuttaa itseäni oikeisiin kuppikuntiin. 

Somessa kiusaaminen puolestaan on yhtä yleistä kuin koulun käytävilläkin. Täälläkin minua on kiusattu. Liian moni oikeuttaa somekiusaamisen sanomalla: "kerta olet hakeutunut julkisuuteen, on pystyttävä ottaa kritiikkiä vastaan." Millä oikeudella anonyymi-ilkkuja kiusaa järjestelmällisesti julkisuuden henkilöä tai avointa blogia pitävää bloggaria heittämällä lokaa tuulilasiin aina, kun mielipide ei miellytäkkään?

Ironisen harmillista on se, että meissä kaikissa taitaa asua jonkin sortin kiusaaja. Miettikääpä, kuinka monesti olette jakaneet somessa kuvan tai videon ja ilkkuneet sille naurua pidätellen. Entä montako kertaa sana myötähäpeä jotakin ihmistä kohtaan on hypännyt silmillesi? Kaikkea arvostellaan... Kun jotain tapahtuu, olemme kuin korppikotkat haaskalla. Samaan aikaan televisio suoltaa kilpailuhenkisiä ohjelmia, joissa ollaan avoimesti ilkeitä ja arvostellaan kylmän tylysti osanottajia. Tähdätään vain ja ainoastaan toisten nöyryyttämiseen, itsetunnon romuttamiseen, tappioon tai nolauksiin, joissa tuomarit kilpailevat kuka osaa olla ilkein. 

Kaiken tämän jälkeen pienokaisesi katsoo sinua suurilla silmillä. Samainen pieni, jolle olet yrittänyt opettaa, ettei ketään saa kiusata, kuuleekin sinun puhuvan pahaa muista tai nauravan telkkuohjelman epäonnistujalle. Mitä luulet sen opettavan lapselle? Kun juoruat maratonipuhelua ystäväsi kanssa ja haukut toista ystävääsi, jonka kanssa meni sukset ristiin ja annat tulla olan takaa kirosanojen kera, mitä luulet, että lapsesi oppii tästä? Miten kitkeä kiusaaminen pois lasten keskuudesta, jos emme itse onnistu kitkemään sitä pois meidän aikuistenkaan keskuudesta? Miten ihmeessä voimme vaatia lapsiltamme kohteliasta käytöstä ja ihmisarvon kunnioitusta, jos emme itsekkään osaa näyttää esimerkkiä? 



Koitetaanhan puuttua kiusaamiseen ajoissa, sillä etenkin lasten tragedia on siinä, että tänä päivänä heidän pieni yhteiskuntansa hajoaa viimeistään lukiosta päästyään. Sen jälkeen he astuvat isoihin saappaisiin, "aikuisten maailmaan", jossa selviytyminen alkaakin ihan toisenlaisilla säännöillä.

perjantai 16. syyskuuta 2016

Vain tietyt tunteet sallittuja(ko)

Ja sen myötä niistä puhuminen? Sinäkin olet varmasti tuntenut olkapäilläsi negatiivisten tunteiden taakan! Tuntuu, että nykyään on sallittua olla negatiivinen ja ikävästi loukattu ainoastaan omassa hiljaisuudessa ja ikään kuin salassa, jotta mukaan muu ei pahoittaisi mieltään tunteen purkauksestasi.
Mielipaha, epäoikeudenmukaisuus, epäreiluus, katkeruus ja petetyksi tuleminen on käsiteltävä omassa pienessä päässä - ei suinkaan avoimesti. Negatiivisista asioista ei puhuta, saati sitten kirjoiteta! Ulospäin on annettava hillityn rauhallinen kuva vahvasta persoonasta ja horjumattomasta kulissista.

Toisten miellyttäminen ja ajatteleminen on syrjäyttänyt kovakouraisesti oman hyvinvoinnin. "Mitä muut ajattelevat, jos sanon näin?" Ja, jos et jossittele, vaan sanoa töksäytät suoraan, olet välittömästi kohtalosi ansainnut niin makaa kuin petaa fraaseilla sekä näpäytyksin: Miltäs siitä toisesta tuntuu, kun sanoit näin?

Mutta, miltä minusta sitten tuntui, kun päädyin niin sanomaan?! Riitoihin tarvitaan kaksi! En edes minä huonoina aamuna kykene riitelemään yksin. Onko tosiaan niin, että enää ei saa purkautua ääneen mielivaltaisesta anopista, jonka kanootti on seilannut joella yksinään huolestuttavan kauan tai riemastua niistä miehen sohvan alle jättämistä likaisista sukista? Miksi katsotaan kieroon, kun erehdyt olemaan vihainen? Onko aina oltava iloinen aurinko?



Elämänmakuinen ja eettisyys eivät mielestäni voi kulkea käsikädessä. On surullista ettei huonoista päivistä, riidoista, pahasta mielestä, epämiellyttävästä työstä tai siitä anopista saa puhua nagetiiviseen sävyyn, vaikka näistä kaikki on meille jokaiselle arkipäivää. Negatiiviset asiat saa ehkä käydä ympäripyöreästi läpi mutta kuitattava yltiökylläisellä höttötötöllä.
En tule koskaan kieltämään itseltäni tunteita! Haluan olla ihminen, joka tuntee aidosti. Tuntea ihan kaikenlaiset tunteet ja haluan pystyä avoimesti niistä myös kertomaan. Siksi kirjotan. Siksi varmasti moni muukin kirjoittaa.

Olen todella kapinallinen luonne! Liiallinen positiivisuus sattuu! Se on kuin piikki isovarpaan kynnen alla. Kapinallisuudestani huolimatta toivon, että tulen kasvamaan jossain vaiheessa niin paljon, että voisin sanoa ylpeästi ohjattelevan tunteitani eikä toisinpäin.

En silti pelkää rikki menemistä enkä jäiden lähtöä. Saattaisin olla jopa huolissani, jos en lähtisi tilanteisiin kuin isot jäät!


Kuinka sinä koet negatiivisuuden?

perjantai 9. syyskuuta 2016

Uutta postausta

" Olen siivoushullu! Juoksen päivittäin pölypallojen perässä yhtä innoissaan kuin teinipojat metsästävät Pokemoneja älypuhelimiinsa. Pyyhin, kiillotan ja puunaan. Omaan melkein pakkomielteen pyyhkäistä jokaisen pölyisen pinnan matkalla kylppäriin. Tässä vaiheessa olen jo ehtinyt käydä asunnon oven kahvat ja valkoiset karmit läpi takahampaiden kelluessa paremmin kuin Titanic aikoinaan. ”Vielä tästä ja sitten tuosta”. Ei voi lopettaa! Toivottavasti en ole ainoa seinähullu pissahädän pidättelijä siivouksen takia? "

Lue lisää --> Täällä

torstai 8. syyskuuta 2016

Blogi päivittyy

vauva.fi blogiyhteisössä tästä lähin. Katsotaan osaanko olla ilman Bloggeria. Huikatkaa, jos sitä kautta seuraaminen ei tunnu luontevalta, niin jatkan myös tänne päivittämistä.


tiistai 6. syyskuuta 2016

Kalenterimania - Planner askartelu

Itse olen aina listannut asioita, rakastanut kalentereita ja notkunut syksyisin kauppojen kalenterihyllyillä ihailemassa uutuuksia kieriskellen samalla valinnanvaikeuden edessä. Muistan koristelleeni ihkaensimmäisen Ajaston kalenterin Karvisaiheisilla sarjakuvilla. Facebookissa törmäsin sitten ihanaiseen persoonaan, joka kutsui minut perustamaansa ryhmään nimeltä Kalenterimania.

Kalentereiden askarteltu muuttui "tuunaamiseksi", joka puolestaan muuttui planner askarteluksi. Siitä se sitten lähti. Kuin mopo käsistä. Aloitin planner askartelun aluksi kovakantisella vihkolla, jonne loin viikot ja koristelin aukeumat.



Jossain vaiheessa kuitenkin minut valtasi tunne, että oli saatava jotain muuta. Vihko ei tuntunut omalta. Niimpä löysin ja voisin jopa kutsua sitä ikuiseksi rakkaudeksi, koska rakkaus leimahti ensi näkemältä - Kikki K.

                                     
Mitä se planner askartelu sitten oikein on?

Se on lyhyesti ja ytimekkäästi täydellisin keino yhdistää luovuus, fiilis ja kädentaito viikonpäiville ja täten loihtia perus"tylsästä" kalenterista persoonallisemman. Toisille kalenteri on vain kirjanen valkoisine sivuineen mutta meille _toisille_ tyhjä kalenteri avaa mielikuvituksen ja luovuuden ja päästää kalenterimanian valloilleen. Luovuutta voi toteuttaa lukemattomilla määrillä! Joillekkin riittää pieni kalenterimerkintä menosta tai tapahtumasta, kun taas _joillekkin_ merkintä muistuttaa paremminkin Van Goghia ja seikkailua Narniaan.

Päästäksesi alkuun tässä huippumahtavasta harrastuksesta tarvitset sen mieleisesi kalenterivaihtoehdon. Voit ostaa valmiin päivätyn kalenterin tai aloittaa ihan tyhjältä pöydältä erilaisten vihkojen kanssa. 

Planner askartelu myös tarkoittaa, että kalenterin sivuilla on muutakin kuin kynämerkintöjä, joten tarvitset koristelumateriaalia. Suosituimpia ja eniten käytettyjä ovat tietenkin kynät mutta myös erilaiset tarrat ja washi-teipit. Jo näillä saat kalenteristasi viehättävän ja omanlaisesi näköisen. Paperiklipsit ja liittimet ovat myös persoonallinen lisä kalenterissasi. Ne joko koristavat yleisilmettä tai sitä tiettyjä sivuja.

















Meillä on myös Kikkara innostunut planner askartelusta, joten äiti ja poika jakavat yhteiset teipit, tarrat ja mukaansatempaavan harrastuksen.






Kaikein kaikkiaan planner-askartelu on aivan loistava tapa heittää luovuuden kultahippusia jokaiseen päivään. Jos kiinnostuit, sinut alkuun auttavat minä, Facebookryhmä Kalenterimania, mun lempparinettikaupat, joista löydät tarvitsemasi materiaalin kalentereineen; KlemmarikellariChic companyaskartelu- ja käsityötarvikkeet - KäsitellenDekorette sekä Heidin korttipaja.


" No detail is to small "


perjantai 2. syyskuuta 2016

Pellillisen verran muhkeita mokkaruutuja

Leivoin pitkästä aikaa ison pellillisen mokkaruutuja. Ne on meillä aivan ehdotonta herkkua! Kokeilin uutta reseptiä ja tällä sinäkin onnistut takuu varmasti saamaan muhkeita mokkapaloja.

6 kananmunaa
4.5 dl sokeria
225 g voita
3 dl maitoa
3 tl vaniljasokeria
4.5 tl leivinjauhetta
4.5 rkl kaakaojauhetta
7.5 dl vehnäjauhoja

Vaahdota munat ja sokeri. Yhdistä kuivat aineet ja lisää maitovoisulaseoksen kanssa vuorotellen. Kaada leivinpaperoidulle korkea reunaiselle uunipellille. Paista noin 15-20 min keskitasolla. 200C. Yhdistä kuorrutuksen aineet ja kaada viimeisenä joukkoon voisula. Levitä jäähtyneelle pohjalle ja koristele nonparelleilla.

Kuorrute:

1 pkt tomusokeria
1 dl vahvaa kahvia kylmänä
1 dl aitoa kaakaojauhetta
3 tl vaniljasokeria
100g voita





Leipomisen iloa ja etenkin herkuttelun!


torstai 1. syyskuuta 2016

Helppo vauva

Meidän pieni rakas pallero täyttää parin viikon päästä jo neljä kuukautta. Aika on rientänyt turhankin nopeasti. Koitan joka päivä pysähtyä nauttimaan vauva-ajasta ja ajasta, jonka saan viettää kotona lasten kanssa. Jonnekkin ajalla tuntuu olevan ihan tavattoman kiire. Tuntuu, että meidän arki on vain iltoja ja perjantaita.

No mutta, mitä kuuluu vauvalle? Kiitos hyvää. Vauva on erittäin iloinen ja sosiaalinen tapaus - aivan kopio neljä vuotiaasta isoveljestään. Arki vauvan kanssa on ollut todella helppoa. Hän nukkuu öisin 4-7tuntiin. Maksimissaan pariin otteeseen ollaan hereillä. Hän myös nukahtaa helposti päiväunille. Yleensä nukun poikien vieressä, joten päiväunet saattavat kestää jopa kolmekin tuntia. Vauva viihtyy myös itsekseen, vaikka mielellään onkin sylissä. Viihtyy sitterissään mieluisan lelun kanssa tai isoveljen kanssa piirrettyjä katsellen minun tehdessä pikku askareita. Vauva ei itkeskele turhia eikä koliikki ole vainanut. Ajoittain on ollut masun kanssa ongelmia mutta ei mitään niin suuria, mitä Cuplatonilla ei selätettäisi.

Enimmäkseen suloinen vauva on ääneen naurava, hyväntuulinen, pieni lihapulla niinkuin meidän Kikkara pikkuveljeään nimittään.