torstai 23. lokakuuta 2014

# Äidin tissit

Rakkaat tissit! Ne kiehtovat, niitä ihaillaan, vihataan sekä kadehditaan ja niillä myydään mitä tahansa maan ja taivaan väliltä. Ne ovat alati esillä mainoksissa ja mediassa. Niitä pidetään eräänlaisina egon jatkeina, syöttinä ja houkutuksena. Rintsikoiden sisältö luetaan tärkeimpiin seksuaalisiin ominaisuuksiin. Kenen keskuudessako? Miesten vai naisten? Tuntuu, että naiset kilpailevat koolla miesten tavoin  - kenellä on uhkein varustus ja unohdetaan, että rinnat kuvaavat ennen kaikkea naiseutta ja äitiyttä. 

Missä vaiheessa seksikkyys ja porno astuivat kuvioihin tissimielessä? Miksi isorintainen uhkea blondi vie aina kotiin Channing Tatum namusen, kun nainen, jolla rintalastassaan jesarilla kiinni kaksi kuihtunutta mustaa oliivia, saa flirttiä vain Hjallis Harkimolta. Miksi isompi on parempi? Miksi samaa ei ajatella esimerkiksi korvista?




Mä olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että tissit kuuluu vauvalle ei isälle! Mua ärsyttää se, millaiset paineet tisseihin on luotu. Tuntuu, että naisesta nähdään vain kuppikoko ja takalisto. Kaikki, koko naiseus rakentuu rintojen ympärille. Miksi tissit koetaan statuksena ja itseluottamuksen puntarina? Onko sisäinen kauneus tabu siinä missä luomutissitkin nykyajan silikonimaailmassa?

Sitten naisen elämässä tulee imetyksen aika ja tissit kirjoittaa eropaperit kroppasi kanssa. Itseluottamus laskee lehmän hännän tavoin, seksikkyys katoaa ja status laskee. Onko peli silloin pelattu? Miksi olisi? Miksi kaksi rasvakudosta ohjaa niin vahvasti naisen pääkoppaa?

Imetyksen tärkeyttä vouhotetaan, eikä tietenkään suotta! Onhan se äidinmaito vauvalle paras mahdollinen asia. Mulla ei kuitenkaan kävisi mielessäkään tuomita heitä, jotka eivät ole pystyneet imettämään lainkaan ja ovat käyttäneet korviketta alusta asti. Joudun kyllä puolestaan kohottamaan meikattua kulmakarvaani heille, jotka päättävät itsekkäistä syistä olla imettämättä vauvaa. Mun käsittääkseni tissit muovautuivat naisen kroppaan lapsen ruokkimista varten ei mauttomien ankannaama#tissitoppi#selfie# instakuvien takia.




Mä tykkäsin imettää. Sattuihan se alussa ja nännit vuoti verta. Se myös pelotti kaikin puolin. Kysymyksiä poukkoili päässäni flipperin tavoin. Osaanko mä? Tuleeko sieltä mitään? Mikä on paras asento mulle ja vauvalle? Mikä imuote? Montako kertaa päivässä? Kuinka kauan kerralla? Mutta imetyksestä muotoutui mulle ja pikkumiehelle jotain ainutlaatuista. Se onnistui ihan itsestään ja omalla painollaan. Se oli vain meidän juttu. Äidin ja pienen pojan.

Ajatus imetyksestä julkisilla paikoilla tuntui jostain kumman syystä ahdistavalta. Siitä syystä syötiin aina kotona. Koin, että rauhallinen sohvan nurkka ja tuttu huopa oli mun ja pikkumiehen juttu. Julki-imetystä en missään nimessä paheksu. Lapsi syö, kun on nälkä. Hyvin yksinkertaista. Se varmasti jakaa mielipiteitä suuntaan jos toiseen, kuinka äiti imetyksen hoitaa julkisesti.

Imetys tiivistetynä lyhyeen oli - omalla tavalla ihanaa ja rankkaa tasapuolisesti. Mun kivan pyöreät ja pirteät B-kupit paisuivat D-kupeiksi ja olivat niin valtavat etten nähnyt enää varpaitani. Mä törmäilin niiden kanssa joka paikkaan ja ne olivat aina edessä. Kikkara kiitti... mutta niin kiitti isikin. Mä olin lähinnä hämmentynyt ja yritin opetella elämään povipommina.




Rankkapuoli nosti päätään siinä vaiheessa, kun kuumetta nostava rintatulehdus ilmoitti olemassaolostaan. Moneen otteeseen päivästä olin myös pumppuineen kiinni synnärin 1600-luvun rintapumpussa, joka painoi tonnin ja imi voimakkuudellaan kudosnesteetkin kuppiin. Itkin ja lypsäsin. Se oli sillä hetkellä kaupungin ainoa vapaa ja kotiin lainattava rintapumppu ja joulun jälkeen budjetti vilkkui punasella, niin oman ostaminen ei ollut ensisijainen vaihtoehto. Joten hammasta purren lypsin ja irvistelin. Mua olikin silloin litroittain pakkasessa.

Imetyksen jälkeen utareet kuivuivat ja maanvetovoima teki tehtävänsä. Imetys jätti jälkeensä tyhjät pussit ja kasan venymisestä johtuvia arpia. Ei auttanut jumppaaminen ei bombshellit. Miten kohotat pelkkää nahkaa?

Tästä kaikesta päästään tähän postaukseen. Haasteeseen, jonka nappasin Fit Fat Maman Tiinalta
Mä olen loppupeleissä niin yllytyshullu, että beautiful body project- haasteen jälkeen tämä oli piece of cake luokkaa.

Minä ja ihana Krista Home Sweet England -blogista ei nostettu tänään kissaa pöydälle, vaan tissit. Me napattiin haasteesta kiinni yhdessä ja täysin rinnoin. Mua ei enää harmita omat rinnat. Se oli kolaus alkuun, kun nuoruuttaa huutavat suloisen pyöreät appelsiinit kokivat karanneen ilmapalloefektin. Mua itketti tissien kohtalo. Mua ärsytti, miten toinen täyttyi enemmän maidosta kuin toinen ja teki näin hallaa identtisyydelle.

Mutta ne ovat silti mun tissit! Niillä on ruokittu ja pidetty elossa mulle maailman tärkeintä pientä. Joo, ne ovat venyneet ja vanuneet ja paukkuneet liitoksistaan mutta tiikeriemo on raitansa ansainnut!

Mä en ikimaailmassa heittäytyisi niin pinnalliseksi, että antaisin tissien ohjata minäkuvaa ja mielialaani. Tunkisin ne täyteen jopa valtaosan palvomaa silikonia ja voisin sitten henkisesti paremmin. Olisinko mä sitten kauniinpi ihmisenä?

Mulle on paljon tärkeämpää olla terve ja äiti mun pojalle kuin olla isotissinen median raiskaama seksisymboli, jonka elämänlaatu on D-kupeilla muka parempi.






Uskallatko tarttua haasteeseen? Mitä mieltä sinä olet imetyksestä ja tisseistä?



keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Kikkaran talvihaalari

Suuret kiitokset eilisen asupostauspähkäilyille! Tiikerisetti vei voiton ja Kikkara jäi aamulla päiväkotiin leikkimään tikrupaidassaan ja uusissa tähtikollareissa. Odotan innolla valokuvia ja näytän ne teillekkin, kunhan saan ne.

Aamulla olikin sitten vastassa pienoinen shokki. Nimittäin -8C!!!! Mä olin jotenkin niin unenpöppörössä, että aamuteetä hörppiessäni kuvittelin kuulevani ulkoa sateen ropinaa. Kikkara lähti tarhaan lämpimästi puettuna - välikausihaalarissa kylläkin, mutta fleecekerraston kera. Tarharepussa oli paksumpaa lakkia ja toppahanskaa. Uskoin Aaronin pärjäävän. 

Mutta minä taas.... ? Kylmä todellisuus iski ulkona vasten kasvoja! Mä olin lähtenyt kirjaimellisesti puolialasti! Ei lakkia tai kaulahuivia... Hyvin heppoiset käsineet, selkä paljaana ja ainoastaan t-paita takin alla. Hyvin mä vedän! Jouduin soittamaan äidin hätiin, kun tuli aika hakea Kikkara tarhasta. Mähän olisin saanut vähintään kuolemantaudin taittaessani pyörällä useampaa kilometria. Onni on oma äiti, joka on autoineen lähellä! Huomiselle on luvattu toista pakkasaamua, joten kaivoin Aaronin toppahaalarin kaapista odottamaan uloslähtöä. Ja laitoin myös jääkaapin oveen lapun muistutukseksi omista lämpimistä vaatteista!




Löysin muutama kuukausi sitten toppahaalarin Facebookin eräästä kirppisryhmästä, joka myytiin uutena (laput kiinni). Ihastuin väriin ja hintaan ja etenkin siihen, että se oli uusi. Mä olen aika arka ostamaan käyttettyjä haalareita... Tulee sellanen sikaasäkissä- olo... Kävin "hyväksyttämässä" haalarin Anetella, jonka sanaan uskallan luottaa lastenvaateasioissa. Name it- merkki ei kovin tuttu mulle ollut entuudestaan. Tarvin sen toisen mielipiteen. Sain vihreetä valoa ja tein kaupat. Me annettiin ihanalle haalarille uusi koti. Kikkara saa huomenna pukea päälle lämmintä ja pirteän sinistä. Poikamaista.




Kokonaisuutta


Haalari tuli meidän 2.9vuotiaalle koossa 110cm. Mä toivon, että tämä riittää kevättalvelle asti. Kikkara kasvaa niin huimaa vauhtia, että jännittää onko meidän keltainen 110cm ihana vkReima historiaa keväällä. Toinen talvihaalari tai toppapuku olisi vielä hakusessa. Haluan, että talvivaatteita on useampi kokonaisuus. Ja tietenkin ihan niistä loogisistakin syistä, jos toinen vaikkapa kastuu ym, voi kaapista ottaa kuivat tilalle. Solttuhan näitä tällaisia ei ymmärrä, mutta ei kai miesten tarvi ihan jokaisesti vaateostoksesta ollaakaan tietoisia?


Ihanan lämmin setti





Pipot, hatut, lakit... Mä olen löytänyt mun fetissin! Kaikenlaiset söpöt lakit. Niitä tippuu ostoskoriin vähän joka kaupassa! Rakastan! Eikä niitä koskaan voi olla liikaa! Hanskoja ja villasukkia tulee muutaman parin verran. Haaveilen mololta talvihanskoja, joten katsotaan mitä onnistun löytämään.




Fleecekerrastoa takin ja haalarin muodossa


Talvikengät tulee olemaan Crocsia koossa 25-26 ja Kuoman tumman siniset koossa 26.

talvikengät


Nyt mulla on pikkuhetki vielä omaa rauhaa koneen kanssa, niin ajattelin käyttää sen surffaamalla talvihaalareita. Eräänlainen rentoutumismuoto ja ehkä löydän jotain kivaakin, mikä on PAKKO saada.

Pirtsakkaa "talvipäivää" kaikille!


Onko teillä talvivarusteet hankittuna ja jo esillä/käytössä?

tiistai 21. lokakuuta 2014

Auta valitsemaan asu

Kikkaralla on ensimmäinen valokuvaus huomenna päiväkodissa. Me ei olla otettu 1-vuotiskuvia eikä kuvautettu virallisin merkein aikaisemmin, passikuvaa lukuunottamatta, joten olen innoissani! Ja tavallaan pikkuisen kauhuissani. Nimittäin Kikkaran hiukset! Ne, kun ovat vallattomimmillaan sen lakin poisoton jälkeen. Luonnonkiharat tarvitsevat aikamoisen käsittelyn, jotta ne saadaan "istumaan" päähän halutulla tavalla. Mulla itsellä on luonnonkiharat ja voi sitä vääntöä välillä.

Mä uskon kuitenkin, että kuvista tulee ihanat. Sojotti ne kikkurat villisti tai ei. Eniten palan halusta nähdä saadaanko Aaron nauramaan kameralle samalla lailla, kun minä saan, vai onko pikkuinen ujoudesta kankea. Muisteleminen omia valokuvauksia aina esikoulusta asti saa hymyn huulille. Tai noh... ei ihan joka vuonna! Parhaiten on ehkä mielessä kuudennen luokan pilakuva. Ja se kuva on ainoa, jonka voin rehellisesti sanoa onnistuneen!

Tästä päästäänkin seuraavaan seikkaan. VAATTEET!!! Mitä Kikkaralle päälle?! Olen Fb:n kirppareilta ostanut elämäni ensimmäiset Polarn O. Pyretin paidat hintahaitarilla 4 - 11e jeij ja muutama uutuus Lindexiltä ja H&Mltä on tarttunut mukaan. 


Lindex

Po.P

Lindex

Lindex


Kokosin näistä uutukaisista vaihtoehtoja ja tarvitsen nyt teidän apua valintaan. Mikä olisi ihanin/sopivin asu Kikkaralle huomisen kuvauksiin?


Paita/ Lindex, Housut/ Lindex

Paita/ H&M, Housut/Lindex

Paita/ Po.P, Housut/Halpa-Halli


Joku näistäkö kokonaisuuksistako? Vai miten yhdistelisitte näitä vaihtoehtoja? Kiitoksia jo etukäteen ihanat! Äiti on nyt vähän tärinässä.

maanantai 20. lokakuuta 2014

HORMONIHIRVIÖN PÄIVÄKIRJA Osa: 46 Ebola

Putin saa tehdä mitä lystää, George Clooney meni naimisiin, autot ajelee itsestään, Lego erosi Shellistä ja ebola leviää. Kuka helvetti täällä pelaa Jumanjia?

Ebola tuntuu leviävän hitaasti mutta varmasti. Se on matkustanut kesän aikana enemmän kuin minä koko elämäni aikana. Salaman lailla iskevä tauti on saanut mut vapisemaan! Meidän pitäisi näet matkustaa parin viikon päästä Skotlantiin ja viettää aikaa isoilla kansainvälisillä lentokentillä, jossa ihmisvirta on valtava. Mä olen vissiin katsonut liikaa zombieleffoja ja etenkin Walking Dead -sarjaa, koska järeä nuolipyssy tuntuu lohduttavammalta ajatukselta kuin suojamaski tai kertakäyttöhanskat.

Musta kyseisiin maihin, jossa Ebola riehuu säälimättömästi pitäisi saada matkustuskielto! En ymmärrä, miksi WHO ei sitä suosittele, vaikka se on julistanut Ebola-epidemian kansainväliseksi hätätilaksi. Mun mielestä pelko on aiheellinen! Mitä ajatuksia Ebola teissä herättää?

Mä en suoraan sanoen ihmettele miksi Suomessa Ebola-alueille lähteviä avustustyöntekijöitä on arvosteltu! Mä en edes sisar hento valkoisena ymmärrä tätä hoivausviettiä, että pitää äiti Teresan lailla pakata kimpsut ja kampsut ja lentää varta vasten näihin maihin paapomaan sairastuneita. Musta se on omalla hengellä leikkimistä!

Se, että tauti leviää tuhoten kyliä on mielestäni paikallisten vika. Olen monista artikkeleista lukenut, miten omaisten tulee saada pestä jopa hampaat Ebolan runtelemalta kuolleelta omaiselta. Öljytä iho ja pukea kauniit hautajaisvaatteet päälle. Moni paikallinen on lehtikirjoituksien mukaan tokaissut, miten hänen omaisensa tulee haudata kauniina. 

Tässä vaiheessa multa loppuu ymmärrys, kun kyse ei ole vain flunssasta! Puhutaan vaarallisesta taudista, joka tappaa! Miksi se sivistys ei mene jakeluun. Ihmisiähän hekin ovat, jotka ymmärtävät puhetta! Onko pakko olla noin ikivanhoihin tapoihin pittyneitä jästipäitä, että leikkivät tällaisella asialla, joka sitten tappaa maailmanlaajuisesti?! 

Kyllähän vainajalle voi järjestää kauniit hautajaiset ilman, että Ebolan saastuttamaa omaista tarvii kirjaimellisesti syleillä.




Iltapalat lautasella 2

Myöhäistä iltaa... tai pitäisiköhän toivottaa jopa hyvää yötä? Eipä tekisi pahaa mullekkaan laittaa kerrankin läppäriä kiinni ennen kahtatoista ja koittaa päästä nukkumaan ihmisten aikaan. Tulin kyllä töistä tunti sitten, että sekin venytti postauksen julkaisua.

Taas olisi viikon iltapalat nautittu ja nyt teille esillä. Alkuviikosta me tehtiin iltapalaksi täytettyjä croisantteja. Meillä oli ihan perusainekset väliin. Oltermannia, kinkkua, kurkkua, tomaattia ja lehtisalaattia. Toimii!




Innostuin myös keittämään riisipuuroa puolessa väliä viikkoa. Ja sehän tietysti keitetään punaiseen maitoon ja voihin! Ja voihan nam! Se, jos jokin sai joulufiiliksen heräämään. Itse söin puuron kanelisokerin kanssa ja Kikkara valitsi luumupiltin. Mun paras ystävä toi mustikkamuffinssiteetä viime vierailullaan ja korkkasin sen samaisena iltana.



Omenalohkot maistuu pienelle flunssapotilaalle


Siskolta nappasin uudenlaisen ohjeen tehdä vohveleita. Nämä olivat loistavia ja tulee varmasti tehtyä uudestaankin! Meillä vohvelit ja lätyt tykätään syödä makeina versioina, mutta ajatus täytetyistä (riisijauhelihamuna) lätyistä houkuttelee.


Kuningatarpiltti hillona




Kikkara on tottunut normaalivohveleihin, joita syödään mansikkahillon ja kermavaahdon kera. Nyt ilme oli sellanen, että: " äiti mä en kestä sun kanssas! Terveyslättyjä." Hahaa ihana pieni Kikkara!! Mua nauratti niin kovasti tämä kulinaristinen kokeilu ja sen vastaanottaminen.



Hyvin vohvelit kuitenkin maittoi.. Heti, kun piltin etiketti oli saatu revittyä irti. Kikkara ei voi sietää etikettejä!


Lauantaina me korkattiin Kikkaran kanssa aikainen pikkujoulu leipomusten muodossa ja päätettiin tehdä pipareita. Olin jo ehtinyt hehkuttaa blogin Facebookissa, miten joulumieli tuli ryminällä. Löysin Kikkaralle pinon uusia Disneyn Cars kirjoja kivaan hintaan kaupunkimme kirpparisivuilta ja tein treffit myyjän kanssa. Kun sain kirjapinon käsiini ja kerroin kirjojen olevan joululahja, alkoi satamaan lunta. Mä olin niin fiiliksessä!!

Illalla olikin sitten kylmää maitoa ja pikkuleipiä iltapalalla. Kyytipojaksi myös Lidlin huippuhyviä jugurttirahkoja!



Monster truck leipoi myös!



Ensiviikolle iltapalat on jo mielessä ja suurin osa tarvikkeista ostettu tänään kaupasta. Tästä 
pääsee kurkkaamaan ensimmäistä iltapalapostausta, jos jäi välistä.

Nyt hörppäsen sunnuntain viimeisen tai maanantain ensimmäisen teekupposen ja painun peiton alle. Huomenna alkaa taas arki ja Kikkara pääsee viikon sairastelun jälkeen taas tarhaan.


Huomiseen - sen tutun hormonihirviön myötä!

perjantai 17. lokakuuta 2014

Talvikengät Crocsilta

Vuodenaika ja kengän koko ovat taas vaihtuneet. Syksyn kengät on tilattu ja otettu jo käyttöönkin. On pirteän keltaista, pitkävartista lenkkaria ja ihan perinteistä kumpparia lämpimällä karvasisustalla. Paniikinpoikanen meinasi iskeä talvea ajatellen. Joka ikinen kenkäpari on jäänyt pieneksi. Sanomattakin selvää. Pienimies kasvaa silmissä ja todella hurjaa vauhtia! Pelastus tähän kenkäpulmaan oli Crocs! Sain kunnian tehdä yhteistyötä heidän kanssaan ja pian sainkin hakea postista Kikkaran ihkaensimmäiset Crocsin talvikengät.

Iso laatikko oli oiva kaivinkoneiden ja rekkojen työmaaleikkipaikka ja meni tovi ennenkuin laatikko lakkasi kiinnostamasta ja sain kurkata sen sisälle. LaatikkoKIN oli menestys, sillä alla olevan kuvan leikkien jälkeen laatikko on toiminu junana, laivana ja piilopaikkana. 




Tässä Aaronin upeat Crocsit on! Värivaihtoehtoja näille kengille oli kolmet muut sinisen lisäksi. Nämä tulee sopimaan täydellisesti meidän talvihaalarin kanssa. Kengät on helppo pukea päälle ja ne on kevyet, laadukkaat ja todella hyvännäköiset.







Mulla ei ole aikaisempaa omakohtaista kokemusta Crocseista. Äidille ostettiin pinkit crocsit valkosella fleecevuorella synttärilahjaksi muutama vuosi sitten ja siinäpä ne minun kokemukset kyseisistä kengistä onkin. Joten olen todella positiivisellä mielellä Kikkaran kengistä!

Ajattelin kertoa Crocsin sanoin yrityksestä, jos täällä on muitakin, joille Crocs ei ole niin hirveän tuttu. Eli Crocs Inc. on yhdysvaltalainen muoti-, työ- ja vapaa-ajan -jalkineita suunnitteleva ja valmistava pörssiyhtiö. Crocs Nordic Oy on Pohjoismaissa ja Baltiassa toimiva Crocs Incin tytäryhtiö.

Crocs tarjoaa useita innovatiivisia jalkinemalleja eri vuodenaikoihin naisille, miehille ja lapsille. Crocs™-jalkineissa on käytetty Crocsin innovatiivista Croslite™-materiaalia. Croslite™ tuo Crocs-jalkineisiin mukavuuden ja keveyden, joista Crocs™-jalkineet tunnetaan. Crocs Nordic Oy on perustettu vuonna 2006.


Kikkara innostui kengistä todella paljon, koska niissä on veikeä vilkkuva ominaisuus. Arvatkaas onko kengät jalassa yötä päivää?




Nyt käkyy Kikkara pimeässäkin <3


Kengät tuli koossa C9, joka on 25-26. Crocs suosittelee sivuillansa ottamaan aina kokoa isomman kengän. Tein teille kollaasin Crocsin koko-oppaasta. Teidän kokemuksesta, miten vaikeaa on saada oikean kokoinen kenkä, joten toivottavasti tästä on teille hyötyä. Suosittelen myös piirtämään lapsen jalan paperille, leikkaamaan se irti ja säilyttämään vaikka kukkarossa. Kaupassa se on helppo ottaa esille ja mitata onko haluamat kengät oikeaa kokoa ilman, että tarvii hermostuttaa pientä kenkää kokeilemalla edes takaisin.





Lähdettiin puistoilemaan alkuviikosta melkein flunssasta toipuneen Kikkara. Iltapäivä oli lämmin ja aurinkoinen. Raitis ilma teki hyvää ja en millään malttanut enää odottaa kauempaa uusien kenkien testaamista. Mentiin siis ihastelemaan ja jopa kummastelemaankin syksyn värejä ja pieniä ihmeitä uudet lämpimät kengät jalassa.










Välillä piti kurkata, että vilkkuuko ne kengät hih
 
Isin kanssa tutkimassa

Vietettiin ihana iltapäivä puistossa! Sitten olikin aika lähteä tekemään iltaruokaa ja katsomaan Pikku kakkosta. Kiitos Crocsille! Meillä oli hauskaa ja mahtavaa, ettei mun tarvitse enää murehtia pienten varpaiden perään kylmillä ilmoilla. Pysyvät varmasti nyt lämpiminä!







Joko teillä on talvikengät ostettuna?





Yhteistyössä:




keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Uusi tugga!!

Nyt mä päätin repästä! Vanhemmat lukijat muistaa, miten oon sinnitellyt tämän hiusten kasvatusprosessin kanssa samalla, kun olen noukkinut putoilevia hiuksia lähes kaikkialta. Meidän kaupungin viemäriverkostolla on enemmän mun hiuksia, kun mun päässä jäljellä.

Syytä hiustenlähtöön en tiedä. Ihotautilääkärillä olen käynyt ja hän on testauttanut kaiken mahdollisen verikokein. Kaikki on kunnossa. Ainoa, mitä en ole käynyt läpi on hiusanalyysi. 2.8 vuodessa olen menettänyt lähes puolet hiuksista... Jäljellä on "muutama" hius, ja ponnari on muistuttanut lähinnä rotan häntää. Mulla on ollut tunne, että olen näyttänyt hiukset auki kauhuelokuvan Wrong turn kannibaaleilta. Ohuet narut tuulessa hulmuten ja sitä rataa... Onhan mun hiuksista tehty jo pilkkaakin keskustelupalstoilla.

Tämän näköiseksi hiukset leikattiin toukokuussa. Tästä ne ehtivät kasvaa reippaasti olkapäille asti, mutta ohuet hiukset ei näyttänyt pitkinä loppupeleissä kivoilta. Ne oli enemminkin häpeäpilkku kuin ylpeyden aihe.



Kaikenlaisia vitamiineja olen syönyt. Kolme isoa Piimax purkkia on mennyt yhteen soittoon... En kokenut saavani minkäänlaisia tuloksia. Multivitamiineja ja B-vitamiinia olen kokeillut ja sitten vain yksinkertaisesti turhautunut, luovuttanut ja lopettanut kaiken. Paitsi sen hiuksien noukkimisen joka puolelta. Moni on arvellut syyksi stressiä. Mä olen tunnetusti aikamoinen stressipallo ja murehtija. Se tässä olisikin se ainoa looginen selitys hiustenlähdölle, mutta oleppa nyt sitten stressaamatta, jos joka ilta hiustenpesun jälkeen näet litimärän oravan kokoisen karvakasan uimassa kohti viemäriä.... 

En tiedä..? Liekö vinksallaan olevat hormonit? Se stressi? Sulkasato, vai nämä kaikki yhteensä? Onneksi mulla on niin ihana kampaaja, että voin henkisestikin paremmin joka käynnin jälkeen. Hiukset saa uudenlaisen ryhdin ja minä puolestaan saan uuden mahdollisuuden rakastua  mun hiuksiin.




Ihana Jaana <3

Nyt on volyyyyyyymia



KotiLook




Onko teillä ollut ongelmia hiusten kanssa?