torstai 30. huhtikuuta 2015

Lasten Taikamaan VAPPUHULINAT!!

Ehdottomasti kannattaa käydä kurkkimassa Lasten taikamaan vapputarjouksia kattavasta kokoelmasta! Nettikaupassa on Vappuhulinat ja valikoituja tuotteita -25%, -30%, -40% !





Muistakaa käydä osallistumassa Lasten Taikamaan sponssaamaan Softshell arvontaan !!
IG päivittyy pitkän viikonlopun aikana. Blogiin palataan maanantain hormonihirviön merkeissä.

Reimukasta vappua kaikille!


Jeriikan Vapputarjous!

Heippa kaikille!

Vielä ennen Vapun viettoon pääsemistä tulin vinkkaamaan teille Jeriikan vapputarjouksista!! Käykääs kurkkaamassa millaisia tarjouksia löytyy!





keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Softshell ARVONTA!

Blogin synttärikuukausi huipentuu viimeiseen arvontaan. Takana on kaksi huippukivaa arvontaa ja me arvotaan Kikkaran kanssa voittajat, kun tämänkin arvonnan osallistumisaika on umpeutunut.

Tällä kertaa on mahdollisuus voittaa todella mahtava Ej Sikke Lej softshell takki -tai haalari Lasten Taikamaalta välikauteen. 

Valittavanasi on joko turkoosi tai lila, laadukas pöllökuviollinen softshell takki, jossa sisäpuoli on mikrofleeceä. Takki pitää lämmön ja on hengittävä, tuulenpitävä 3000g/m2 ja vedenpitävä 3000mm. Materiaali on 94% polyesteriä ja 6% elastaania. 

Kokoja löytyy 92cm, 122-140cm turkoosista ja 92cm-140cm lilasta.
Tai voit valita kivan, samoilla ominaisuuksilla olevan softshell haalarin neljästä eri värivaihtoehdosta.






Arvonnan säännöt

1 Arvan saat olemalla rekisteröitynyt lukijani / liittymällä sellaiseksi
( Ei anonyymiosallistumista)

2 Arvan saat tykkäämällä Lasten Taikamaan FBsivusta


Arvonta alkaa nyt ja loppuu sunnuntaina 3.5


Onnea arvontaan!




Yhteistyössä


torstai 23. huhtikuuta 2015

Haasteellisen paljon annettavana

On sanomattakin selvää, että äitiys on rankkaa. Ja uskallan väittää, että vain toinen äiti, tietää, mistä puhun. En nyt tarkoita rankkuudella arkisen loputtomia askareita, jotka omalla piinaavalla tavallaan osaavat ajaa äidin näännyksiin. Enkä tarkoita uhmatuhmailijan spagettiraivareita K-marketin banaanihyllyllä, missä nostetaan korvia vihvola meteli siitä, kun kaikissa banaaneissa ei ole sinistä Chiquita tarraa.


Antaminen...


Loputon antaminen. Kyllähän te tiedätte?


Et koskaan aikaisemmin ole antanut itsestäsi näin paljon, kuin nyt. Sitä antaa ihan viimeiseen asti. Siihen pisaraa saakka, että alkaa jo sattua ja kuitenkin, kuin jollain ihmeen kaupalla onnistut puristamaan vielä sen viimeisen tipan itsestäsi. Annat niin paljon, että tipahdat itse sinne kuilun pohjalle raaputtamaan keltaisella muovilapiolla niitä viimeisiä hippusia. 

Viimein sitä ehkä uskaltaa todeta hiljaa, että on antanut kaiken itsestään. Ihan jokaisessa hetkessä ja jokaisessa mielentilassa. Jokainen itsekäs osa sinua on luovuttanut kaikkensa mutta onnistut siltikin antamaan vielä vähän - ihan pikkuisen vain.

Annat niin paljon, että tuntuu jo, kuin leikkaisit paloja itsestäsi irti. Päädyt pelkäämään ettei sinusta pian ole mitään jäljellä... että tulet olemaan kuin veteen piirretty viiva, joka häviää hitaasti mutta varmasti... Hento höyhen kämmenellä, joka katoaa ensimmäisen tuulen puhalluksen pyörteeseen.

Annat ne kaikki pienet aarteetkin, jotka kätkit aikoja sitten kauaksi piiloon, raskaan riippulukollisen puuoven taakse.

Annat, annat ja annat.... Etenkin silloin, kun pieni itkee koliikkia, ensimmäistä hammasta, kuumeilua rokotuksesta ja uhmakiukkua keittiön pöydän alla...

Annat keskellä yötäkin, eihän se kato ajankohtaa, vaikka olet niin väsynyt, että jo hallusinaatioit vappusimasta ja veronpalautuksista ja kävelet pitkin eteisen seiniä. Sitä päätyy itkien huutamaan, ettei sinusta ole enää mitään jäljellä! Suolaiset kyyneleet polttavat poskillasi ja hautaat kasvosi käsiisi. Olet loppu, tyhjä.. pelkkä kuori. Ja sitten annat vähän lisää.

Yleisö - rakas vertaistuki tykittää säälimättömästi, miten itse olet valintasi tehnyt. Niin makaa kuin petaa! On helpompaa ilkkua, kuin asettua tukevaan asentoon ja ottaa horjuen kaatuvasta äidistä kiinni. Ketään tunnu kiinnostavan äidin tuska ja totuus siitä, ettei hän koskaan vaihtaisi päiväkään. Kyynelten sumentaessa todellisuuden, päädyt antamaan taas lisää.



Vaippasirkus, kaatuneet maitolasit, keksin murut keittiön lattialla, pikkulegot jalanpojan alla ja parittomat sukat eivät tee äidin arjesta vaikeaa. Mutta kyllähän te tämän tiesitte.




Se on se antaminen.




tiistai 21. huhtikuuta 2015

You are OLD!

Is it getting hotter in here or is it just me? Taitaa olla kynttiläpaljous siellä kermahöttökakussa, joka nostattaa lämpötilan. Tänään ollaan taas vuoden vanhempia, mutta en tiedä olenko yhtään sen viisaampi.

Toisaalta mä rakastan nyt mun uutta ikää. Se on helppo muistaa, kun luvussa on vain kaksi samaa numeroa. Uusi ikä on siitä hieno, että koen olevani tarpeeksi vanha tietämään jotain jostakin, silti tarpeeksi nuori olla välittämättä ihan kaikesta ja kuitenkin tarpeeksi kokenut, voidakseni sanoa been there, done it.



Syntymäpäivät on myös loistavia terveydelle! Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että ne, joilla on enemmän synttäreitä, elävät kauemmin!!! Aika on myös loistava parantaja ja haavojen suukottaja mutta uskomattoman huono kosmetologi!





Mutta, joo... Tänään on kuitenkin SE päivä, jolloin munkin Facebookissa tapahtuu jotain. Toivottavasti mä elän vanhaksi ja hampaattomaksi ja saan nähdä Soltun harmaana ja ryppyisenä.


Loppupohdintana ennen Emmerdale: Synttärit on kuin räkäpalloja nenässä - mitä enemmän niitä tulee, sen vaikeampi on hengittää!



Rentouttavaa tiistai-iltaa kaikille!


maanantai 20. huhtikuuta 2015

HORMONIHIRVIÖN PÄIVÄKIRJA: Bloggaamisen haasteet

Kun aloitin kirjoittamisen yli kolmisen vuotta sitten, bloggaus oli vielä aika vieras juttu mulle ja blogien meno oli ylipäätänsä ihan toinen kuin nykyään. Ilmapiiri oli rennon mukaansa tempaisevaa, bloggaajat halusivat innolla tutustua toisiinsa, kommentointiin toisten blogeihin ja tykättiin muiden arkisen tavallisista postauksista. En väitä etteikö näin olisi edelleen, mutta tuntuu kuin tämä olisi enää kuppikuntien välistä. Kuvienkaan laadulla ei silloin ollut niinkään väliä. Pääasia oli, että postauksissa oli kivoja kuvia ja niistä huokui innostus ja etenkin se intohimo bloggaamista kohtaan.

Nykyään suurin osa äitiblogeista on kaukana siitä, mitä ne ennen oli. Moni on lopettanut enkä yhtään ihmettele miksi. Blogit on ennemminkin kuin muoti- ja lifestylelehtiä, joissa on kerta toisensa jälkeen huippu-upeita kuvia steriilien valkoisista kodeissa, joissa pitäisi asua äidin ja isän lisäksi kaksi taaperoa ja mopsi. Lapset on aina viimeisen päälle huoliteltuja Mini Rodineissaan, lastenhuoneet eivät näytä lastenhuoneilta, vaan mustavalkoisilta Ikean designhuoneilta ja ruokapostauksetkin on pelkkää hifistelyä tyyliin - hyi helvetti lisäaineita ja sokeria! Me syötiin taaperon kanssa lounaaksi luomuparsakaalia kaikenmaailman siemenineen ja jyvineen.

Onko tämä tyyli sitten multa pois? On ja ei. Koen, että tällainen tavallinen nevöhööd, tavallisineen ongelmineen ja tavallisineen arkineen ei enää pärjää blogimaailmassa. Mulla ei edelleenkään ole järkkäriä, eikä edes kameraa. Kikkaralla ei edelleenkään ole vaatelipasto pelkästään täynnä merkkivaatteita. Koti on oma ja rakas, mutta eipä se muissa herätä mitään. Ei kai sen pitäisikään... ? Ja mä saatan jopa lähteä tekemään viikonloppuostokset harmaissa Puman lököhousuissa eikä mun blogissa ole ainoataan #OOTD poseerausta merkkilaukkuineen ja korkkareineen. Me eletään liiankin normaalia elämää, välillä tosi perseaukistakin, josta kirjoittamalla ei saa kummoistakaan stooria aikaiseksi. Kiinnostaako sellainen enää lukijoita?

Mä olen alusta asti koittanut olla oma itseni, enkä ole halunnut luoda mitään tyhjänpäivästä kiiltokuvaa meidän elämästä. Me riidellään siinä, missä muutkin parit. Mä olen pikkumainen, tempperamenttinen ja pilalle hemmoteltu kakara, joka tussahtaa mennen tullen ja palatessa, kun asiat ei mene niinkuin minä, neiti kontrollifriikki haluaa. Kunnon riidan päätteksi mä myös saatan olla leski naamakirjassa. Solttu on itsepäinen ja kylmä kuin kivi niin halutessaan ja teetä ja sympatiaa saa enemmän tyhjältä maitopurkilta kuin mieheltä. Kikkara puolestaan on valloittava, pieni uhmailija. Normaalielämä on välillä kituuttamista... Tilipäivänä mennään kauppaan kuin maailmanomistajat ja viikkoa paria myöhemmin ynnätään pennit ja päädytään kipittämään kotiin häntä koipien välissä laskien tunteja tilipäivään. Mutta hei, meillä on toisemme ja oma katto pään päällä.

Aina jossain kirjoittelun vaiheessa sitä lipsastaa turhan lähelle reunaa ja alkaa liika kuuntelemaan kurjaa palautetta ja vaistomattakin uskoo siihen ja unohtaa vahingossa sen kaiken hyvän, mitä blogissa on. Kirjoittaessani asioista niiden oikeilla nimillä ja olemalla vastarannan kiiski useaankin suvaitsevaisuutta käsitteleviin asioihin, on varmasti osittainen syy, miksi mun blogi ei kiinnosta kaikkia. Lisäksi röyhkeä suorasukkaisuus ei uppoa kaikkiin. Mielipiteet eivät aina ole hyvästä eikä ne todellakaan palvele kaikkien imagoa.

Mä kirjoitan blogia ennenkaikkea kirjoittamisen takia. Mulla ei ole pelkästään rahankiilto silmissäni, vaan puhtaasti se ilo, mitä mä tästä blogista ja erityisesti teistä lukijoista saan. Uskallan väittää, että jokainen intohimoisesti bloggaava toivoisi jossain vaiheessa ansaitsevansa elantonsa kirjoittamisella, niin miksi en minäkin siitä unelmoisi? Jaan tietoisesti elämääni tuhansien ihmisten kanssa. Silti, joskus se kirvelee, kun joutuu mollatuksi tai, kun ei kelpaa minnekkään tai kenellekään. Ja, kun ei saa samaa hyväksyntää kuin muut. Jotkut bloggaa vuosia eivätkä välttämättä ansaitse blogistaan tuon taivaallista, kun taas toiset kirjoittaa blogia muutaman kuukauden ja ponnahtavat heti huipulle. Mitä se oikein vaatii, että sinne huipulle pääsee?

Onko huipulle pääseminen kiinni pitkälti tuurista? Vai siitä, että ajautuu siihen oikeaan kuppikuntaan, jossa niitä aktiivisia lukijoita liikkuu? On sanomattakin selvää, että blogin täytyy olla laadultaan parempi kuin hyvä mutta, kun tuntuu ettei aina sekään riitä. Mikä on SE juttu, jolla bloggaaja saa lukijamäärät jatkuvaan kasvuun olematta julkisuuden henkilö tai merkkivaatefirmojen yhteistyökumppani alati jatkuvien alekoodien kera?

Tästä päästään siihen, mikä mua tällä hetkellä kirjaimellisesti ahdistaa ja harmittaa. Kun alotin kirjoittamisen en tiennyt mistään mitään. Mä vain kirjotin ja vastasin kommentteihin. Reilu kolmisen vuotta sitten hyvän blogin määritteli 3000 yksittäisen kävijän blogi. Näin mua infosi silloin iso portaali. Mä elin kauan aikaa käsityksessä, että lukijämäärät tai kommentointi kertoisivat jotain blogista. Mulle tosin kerrotiin, että olin yhtä pihalla asioista kuin tamppoonin naru. No, kun ne yksittäiset kävijät... Kuultuani nuo sanat, bloggaaminen sai toisenlaisen perspektiivin. Paineet laadukkaamman blogin ylläpitämiseksi kasvoi jopa ihan epätoivoon asti.

Kilpailu on tällä hetkellä ihan äärimmäisen kovaa. Siinä, missä blogeja alkoi tulla kuin sieniä sateella, nousi myös kriteerit ja yksittäisten kävijöiden rajapyykki sekä mahdollisuus päästä ylipäätään minnekkään muuttui lähes mahdottomaksi tavallisille tallaajille. 

Mulla olisi mahdollisuus saada tuhansia yksittäisiä kävijöitä viikottain, jos pyytäisin veljeäni, joka on ilmiö Youtuben puolella jakamaan postauksiani Twitterissään. Porukka varmasti klikkaisi linkkini auki uniikkikävijänä ja sulkisi sen parin sekunnin kuluttua tietämättä edes, mistä oli kyse. Uniikki kävijähän on myös eksynyt surffailija, joka päätyy vahingossa blogiin. Kun nämä kävijät ynnätään yhteen, niin tekeekö se musta sitten huippubloggarin?

Me tavalliset, tylsät bloggaritkin panostetaan blogeihin ihan päivätyön verran siinä, missä kultalusikka suussa syntyneet näppäimmistön paukuttajat, jotka kävelevät portaalista portaaliin ja vaihtavat soppareita useammin kuin sukkiaan. Suoraan sanoen vituttaa se, miten bloggareiden blogeja käydään läpi nenän varsi rutussa arvostelevin katsein. Nämä on meidän elämiä helvetti soikoon! Millä oikeudella kukaan sanoo, että kenenkään bloggarin päivittäinen elämä on laaduton, perseestä tai yksinkertaisesti huono?!

Bloggaamisesta on kaikista varjopuolista huolimatta tullut mielettömän iso osa mua. Ehkä mä siksi olen vielä täällä... Mä olen monesti ollut todella lähellä heittää läppäri ja koko perkeleen Tutipuu ulos ikkunasta ja haistattaa pitkät paskat anonyymeille, jotka tulevat oksentamaan omaa närästystään blogien kommenttiboxeihin. Aina ei ole siinä mielentilassa, että jaksaisi ottaa haukkuja vastaan. Ja ette uskokkaan montako kertaa mä olen halunnut pyyhkiä perseeni sanalla yksittäiset kävijät, jotka niin hienosti määrittelevät bloggarin aseman tässä raadollisessa harrastuksessa.

Jos on vähänkään kunnianhimoa, ei halua jäädä pikkublogiksi muiden varjoon. Se kunnianhimo haihtuu taivaan tuuliin hyvin äkkiä siinä vaiheessa, kun 10 000:nen rajapyykki yksittäistä kävijöistä ei napsahdakkaan joka kuukausi rikki ja todellisuus iskee ilkeästi vasten kasvoja numeroita verratessa.


Ei mene aina nallenamut tasan.


torstai 16. huhtikuuta 2015

Onnea 2-vuotias blogi! & Jeriika-Arvonta

Kaksi vuotta, 365 x 2 päivää, sivunkatseluita satojatuhansia, melkein neljäsataa lukijaa, yli kolmetoistatuhatta kommenttia julkaistuna ja viisisataa postausta myöhemmin, tässä sitä nyt ollaan, juhlimassa Tutipuu -blogin toisia synttäreitä! 

Ihan mieletöntä, miten tämä harrastus on tempassut mukaansa näin täysipainotteisesti. On ollut kerrassaan mahtavaa päästä kirjoittelemaan ajatuksia ylös ja kaikkien iloksi ja vihaksi sitä intoa, energiaa, motivaatiota ja kirjaimia riittää aina vain, jotta tätä, jopa hullunmyllyksikin kutsutta harrastusta saa jatkaa!

Kun alotin bloggaamisen, en uskonut, että tästä olisi tullut mulle näinkin iso juttu. Musta on ihanaa, että te olette siellä ja ilmoittelette olemassaolostanne aina uuden postauksen myötä. Erityisesti haluan kiittää siis teitä lukijoita, kun olette pysyneet matkassa mukana ja kestäneet mua. Jopa te anonyymit teette bloggaamisesta huippua! Iso kiitos myös loistaville yhteistyökumppaneilleni, joita olen saanut matkan varrella ja suurempi kiitos avokätisille mahdollisuuksille, joita olette minulle tarjonneet. 
  
Kiitos ja nöyrä kumarrus   Tästä on äärimmäisen hyvä suunnata eteenpäin ja toivottavasti myös ylöspäin.


Synttäreiden kunniaksi iki-ihana Jeriika sponsoroi synttäriarvonnan, joka on suuruudeltaan 20€:n arvoinen sekä valinnaisen tuotteen joko D-XEL tai Kids up mallistoista. Suklaahippuna on vielä 20%:n alennus koodilla synttäri20 yli viidenkymmenen euron tilauksista. (Ei koske MR ss15, Maxomorran kesämallistoa eikä aletuotteita.) Tarjous on voimassa 21.4.2015 asti



Muistattehan vielä, että kanta-asiakkaat saavat 15€ lahjakortin yli 100euron tilauksista ja toimituskulut ovat vain 3€.

 

Tähän huippumahtavaan arvontaan voit osallistua seuraavasti:

Yhden arvan saat olemalla rekisteröitynyt lukijani tai liittymällä sellaiseksi klikkailemalla - Liity tähän sivustoon - painiketta sivun oikealta.

Toisen arvan saat peukuttamalla Tutipuun FB-sivuja

Extra-arvan saat peukuttamalla Jeriikan FB-sivuja



Arvonta alkaa heti ja päättyy 21.4. 2015


 Onnea arvontaan!